• caritakblog

Torc vesiputous

Viime viikolla olin vapaalla muutaman päivän verran ja silloin painoimmekin pitkin Kerryn kreivikuntaa niin paljon kun sielu sieti koska rajoitukset ovat ourettu niin, että saa oman kunnan sisällä liikkua vapaasti. Koska turisteja ei ole missään, on ihan hullu tunne liikkua Kerryssä, joka tähän aikaan vuodesta on normaalisti turistibusseja täynnä pitkin Ring of Kerryä. Ensin pysähdyimme Torc vesiputouksella, jossa ei ollut ketään. Tosiaan yleensä on vaikeaa edes löytää parkkipaikkaa, mutta nyt meidän lisäksi oli yksi auto parkissa, ja sekin lähti heti kun olime päässyt autosta ulos.

Torc vesiputous (irlannista: Easach Toirc, tarkoittaen “villisian kaskadia”) on 20 metrin korkea, 110 metriä pitkä vesiputous, jonka Owengarriff-joki muodostaa valuessaan Corrie -järvestä Mangerton-vuorelta. Vesiputous, joka sijaitsee Torc-vuoren juurella, Killarneyn kansallispuistossa, on 7 km Killarneysta Kerryssä, Irlannissa. Sana Torc on peräisin irlanninkielisestä käännöksestä “villisika”, ja alue liittyy legendoihin, joihin kuuluu villisikoja. Yksi legenda on miehestä, jonka paholainen kirosi viettämään jokaisen yön villisikana, mutta kun paikallinen maanviljelijä paljasti hänen salaisuutensa, hän räjähti liekkeihin ja katosi lähellä olevaan Devils Punchbowl:iin Mangerton-vuorella. No jaa. Toinen legenda koskee irlantilaista soturia Fionn MacCumhaill:ia, joka tappoi maagisen villisian Torc-vuorella kultaisella keihäänsä. En sitten tiedä oliko kyseessä sama kirottu villisika, vai kuinka monta taika-sikaa vuorella oli.

Tämä oli kieltämättä yksi lempikohteistani tähän mennessä, vaikka irlantia onkin tullut kierreltyä aika paljon. Torc:in metsä oli kaunis, ja puut olivat valtavia joka sai aikaan tunteen että oli keskellä sademetsää. Valtavat Rhododendron pensaat auttoivat asiaa, sillä joka paikka oli myös täynnä vaaleanpunaista kukkaa. Rhododendron onkin täällä aika suuri ongelma, koska ne ovat levinneet niin, että haittaa muuta kasvillisuutta. Näin ollen pensaita poltetaan todella paljon, jotta ne saadaan kuriin.

Näkymät Torc- vuorelta oli kuin olisi Suomessa. Killarneyn järvimaisemat ja vuorella oelvat havuouut saivat aikaan todella tutun maiseman, joten ehkä siksi pidin paikasta vähän enemmän. Tuli sellainen kotoisa olo, mikä olikin tervetullutta näin Korona-aikaan kun ei pääse suomeen ja ei tiedä koska pääsee seuraavan kerran. Vierailumme oli siinnä mielessä ainutlaatuinen, että harvemmin tätä paikkaa saa kokea ihan yksin ilman turistilaumoja. Jopa tyttö huudahdi että tämä oli paras paikka ikinä, ja vietimme koko päivän Killarneyn kansallispuistoa kiertäen. Vaikka siellä kävisi miljoona kertaa siihen ei kyllästy. Aina löytyy jotain uutta, ja aina on yhtä tyytyväinen reissuunsa.

#irlanti #kerry #killarney #ringofkerry

1 katselukerta

©2020 by Carita K. Proudly created with Wix.com

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now