• caritakblog

Sheikh Zayed Grand Mosque

Kauniita rakennuksia on maailmassa monta. Tämä oli kaunein jonka itse olen tähän asti nähnyt. Moskeijan pelkkä koko oli niin henkeäsalpaava että jo sen kaukaa näkeminen oli vaikuttavaa. Lähdimme taksilla moskeijan luokse ja taksi jättää suuren lasipallon kupeeseen. Tämä “pallo” on itse sisäänkäynti joka vie ostoskeskukseen. Ensin tuli hieman epätodellinen olo että näinkin hengelliseen paikkaan mennään ostoskeskuksen läpi, mutta tottakai tämä turistilauma luo mahtavan tulojen lähteen, joten ok, annetaan anteeksi.

Sisäänpääsy moskeijaan on ilmainen. Lippu haetaan koneesta ja sen jälkeen naiset saavat puekutua kokopeittävään hupulliseen väljään mekkoon jonka saa lainata paikan päältä. Olin varautunut huvin kanssa ja pitkähihaisella paidalla ja pitklahkeisilla housuilla, mutta housuni, vaikka olivatkin leveälahkeiset, olivat kuulemma liian tiukat persaukselta, joten ei muuta kun mekkoa hakemaan.Matka itse moskeijaan on aika pitkä, mutta ostoskeskuksen ja moskeijan välillä kulkee sellaisia golf auto-takseja joilla kuskataan porukkaa paikasta toiseen ilmaiseksi.

Itse moskeija on upea. Ei voi muuta sanoa. Se työmäärä mikä sen rakentamiseen on mennyt ja työtaito on uskomatonta, rakennuksen hintalapusta puhumattakaan. Rakentamiseen käytettiin 545 miljoona dollaria. Ei siis ihme että rakennus on komea. Turistit johdatetaan siisteissä jonoissa ympäri moskeijaa ja vain tietyillä paikoilla saa ottaa valokuvia. Tätä paikkaa voisi kuvata loputtomiin, jokainen kulma on niin täynnä yksityiskohtia.

Meillä meni n 1.5 tuntia paikkaa ällistellessä ja sitten harpoimme takaisin ostoskeskukseen. Matkamuistopuodissa huomattiin että miehen lompakko oli hukassa. Se oli ilmeisesti tipahtanut taskusta taksiin kun oli sählinkiä maksun kanssa  (ei voitu maksaa kortilla ja piti minun lähteä automaatille ennenkun mies ja tyttö pääsi taksista pois). Käytiin ostoskeskuksen löytötavaraosoastolla kyselemässä mutta kukaan ei ollut  lompakkoa sinne jättänyt. Kaikki kuitenkin järjestyi, hotellilla turvapäällikkö otti asian hoitoon, katsoi turvakameralta mihin taksiin hypättiin, otti yhteyttä taksifirmaan ja sieltä lomapkko löytyi. Kaksikymmentä minuuttia myöhemmin lompakko toimitettiin hotellille. Aivan uskomatonta palvelua ja miten rehellistä toimintaa! Hän kertoi meille että hän ei koskaan epäillyt etteikö lompakko löydy, Araabiemiraateissa ei kukaan uskalla tehdä minkäänlaisia rikoksia, joten hän arvasi että vaikka taksifirmasta ei löytyisi niin lompakko olisi lähetetty meille jossain vaiheessa vaikka Irlantiin saakka. Aivan mahtavaa. Jos sama olisi tapahtunut ruotsissa tai Irlannissa olisi ainoa ratkaisu ollut kuolettaa kortit ja kirota että pääsi tippumaan.

Päivä oli pienestä sählingistä huolimatta todella mukava ja moskeija sopi myös päiväretkikohteeksi lapsille. Tyttö ihasteli siinnä missä muutkin rakennusta ja sai matkamuistoksi pehmo-kamelin, joten hän oli tyytyväinen päiväänsä. Liikevalikoima ostoskeskuksesssa on toistaiseksi aika suppea, sillä se on ilemisesti vasta juuri avattu, mikäli haluaa ostoksia tehdä samalla kun vierailee moskeijassa. Sieltä kuitenkin löytyy aika paljon ruokapaikkoja jos haluaa vaikka piipahtaa lounaalla tai kahvilla moskeijakierroksen jälkeen. Paikka on kaiken kaikkiaan todellakin näkemisen arvoinen joten ehdottomasti kannattaa käydä.

#AbuDhabi #päiväretki #SheikhZayedGrandmosque

0 katselukertaa

©2020 by Carita K. Proudly created with Wix.com

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now