• caritakblog

Sarai Resort and Spa- osa 2

Sarai resort and Spa. Pelkkä nimi on jo kaunis. Ja hotelli olikin kuin koru. Pieni ja aivan loistava.

Palvelu oli huippuluokkaa, ja kaikki järjestettiin pyynnöstä heti. Huoneet olivat tilavat ja puhtaat. Joka ilta saimme pienen Khmer- jälkiruoan ennen nukkumaanmenoa, ja ne olivat tosi hyviä joka ilta.

Pienet yksityiskohdat tekivät tästä hotellista täydellisen, kuten pieni kukka kylppärissä, joka vaihdettiin päivittäin. Tossut ja aamutakit oli jokaiselle, jopa tytölle.

Sänky oli mukavan kokoinen, ja mahduimme kaikki kolme siihen ilman ongelmia. Tyynyt olivat tosin aika suuria, ja tytölle ne olivat aivan liian korkeat, mutta pikkuiset sohvatyynyt toimivat hänelle hyvin.

Sohva oli tytöllä kovassa käytössä, jossa hän istui ja leikki iltaisin kun vanhemmat valmistautuivat, sekä parit päiväunet taisi tulla tässä nukuttua. Oli ihan kiva että oli tällainen pieni oleskelunurkka.

Päiväpetiä emme käyttäneet muuta kun iltaista sadetta ja salamointia ihmetellessä. Huone oli todella hyvän kokoinen ja kaikki tarvittavat löytyi huoneesta. Pientä miinusta huone saa paikottain kuluneista huonekaluista, mutta luulen että hotelli tulee asialle tekemään jotain pian, sillä hotelli on tosiaan kaikin puolin tip top kunnossa.

#Kambodia #Hotellit #AngkorWat #SaraiResortandSpa #SiemReap #Kambodza

0 katselukertaa

©2020 by Carita K. Proudly created with Wix.com

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now