• caritakblog

Rauhallinen viikonloppu

Juhannus ja viikonloppu vierähti todella nopeaa ja rauhallisissa merkeissä. Juhannusaattona mellä kävi meiehn isä syömässä, grillattiin ja siinnä se ilta menikin. Seuraavana päivänä oli luvattu myrskyä ja sadetta, mutta ehdimme aamusta kuitenkin rannalle testaamaan uutta leijaa. Tuuli yltyi aina nopeaa, joten pian olikin puuskia jotka yltivät yli 100 km/h joten leijan lennättäminen jäi siihen. Hiekka piiskasi meitä rannalla sen verran että oli pakko lähteä pois n puolen tunnin jälkeen. Loppupäivä meni sitten löhöillessä alakerrassa katsoen filmejä ja suunnitellen seuraavaa päivää.

Killarneyn kansallispuistosta on tullut meille todellakin uusi suosikkikohde. Olemme olleet siellä nyt joka viikonloppu siitä lähtien kun rajoituksia purettiin sen verran että pääsemme liikkumaan vapaammin. Eilen siis taas otettiin eväät mukaan ja lähdettiin kansallispuistoa kohti. Kävelimme 6 km lenkin, joka meni huomaamatta myös tytöltä. Pysähtelimme kun siltä tuntui, ja kävelimme sen verran hidasta vauhtia, ettei kukaan väsähtänyt matkalle. Pyörimme Muckross house:n puutarhoissa, kävelimme pitkin metsiä ja rantoja ja ihastelimme vuoria. Sää oli sopivaa, sellaista puolipilvistä, ja aikaa vierähti parisen tuntia tätä kaunista paikkaa tutkiessa.

Työviikko edessä ja ensi maanantaista alkaen irlanti purkaa melkein kaikki rajoitusket. Vielä on yksi vaihe joka alkaa 20 heinäkuuta, jolloin kaikki pitäisi olla taas “normaalia”. Itse odotan tietoa siitä, pääsemmekö lentämään elokuussa vai emme. Tällä hetkellä ei suositella minkäänlaisia ulkomaanmatkoja, mutta koska laillisesti ketään ei voi estää maasta poistumasta saamme tottakai lentää. Pitää vielä tutkia myös suomen rajoituksia ja eteenkin sitä, miten suomen päässä karanteenisuositukset pysyvät voimassa.

Miten teidän muiden juhannus on mennyt?

#irlanti #juhannus #koti #kuulumiset

0 katselukertaa

©2020 by Carita K. Proudly created with Wix.com

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now