• caritakblog

Rannat taas auki!

Eilen vietettiin monta tuntia rannalla, jotka siis vihdoin on taas avattu kaikille. Kaksi kuukautta ilman rantaa on ollut todella kurjaa, sillä käymme siellä kävelyllä vähintään kerran viikossa ympäri vuoden. Olemme kuitenkin käyneet yhdellä toisella rannalla, joka on aika mutainen, ihan simpukoita keräämässä (syömistä varten) pariin otteeseen, mutta hiekkarannalle pääsy on ihan eri asia.

Voisin kävellä rannalla tosiaan monta tuntia joka päivä, jos vaan sää sallisi. Niin tai jos työt sallisi… pääsin jo unohtamaan että sellainenkin asia on olemassa…mutta joka tapauksessa. Heti kun laskuvesi on sen verran kaukana, että rannalle pääsee kävelemään, olemme siellä kärppänä viikonloppuisin ja lähdemme pois kun nousuvesi alkaa valumaan takaisinpäin. Ranta peittyy kokonaan veden alle, joten siellä ei voisi koko päivää ollakaan vaikka kuinka haluaisi.

Tytöllä on aina pieni kori tai ämpäri mukana, ihan siksi että hän keräilee simpukankuoria. Niitä onkin joka paikka täynnä ja naureskelin tässä yksi päivä kun laitoin hänen takin pyykkiin, että mikä taskussa kilisee….molemmat taskut oli sitten täynnä simpukankuoria ja kiviä. Puutarhastamme löytyy myös simpukankuoria vähän sieltä sun täältä, koska niitä täytyy välillä tytön huoneesta tyhjentää salaa.

Olen aina haaveillut että asuisin meren rannalla. Vaikka emme ole ihan rannalla, olemme niin lähellä kun suinkin pääsee. Meidän ja meren välissä on yksi pelto, joten aika lähellä tosiaan ollaan. Tosin olen huomannut että mereltä tuulee mukavasti hiekkaa ja suolavettä peittäen ikkunamme joka myrskyn aikana, joten tuota seikkaa en ollut laskelmoinut haaveeseeni, mutta noh, se on pientä. Täytyy olla iloinen vaikka joutuukin jynssäämään ikkunoita aika usein, mutta on se sen arvoista, että pääsee kävelylenkille Atlantin valtameren pauhetta kuuntelemaan, ihan koska vaan siltä tuntuu.

#irlanti #ranta #rantapäivä

0 katselukertaa

©2020 by Carita K. Proudly created with Wix.com

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now