• caritakblog

Luistelukausi korkattu!

Ostettiin hiljattain tytölle ensimmäiset luistimet kirpparilta sekä vaaleanpunainen kypärä (tietenkin). Tyttö on innoissaan odottanut että pääsee kokeilemaan luistimia kun on katsonut että Pipsa Possukin osaa luistella. 🙂  Hän on myös ollut varustautunut siihen että alussa voi kaatua ja että voi sattuakkin, mutta into on silti ollut yhtä korkealla!

Suunnattiin Vallentunan jäähällille joka avasi ovensa luistelukaudeksi lauantaina. Oltiin heti lukossa roikkumassa kun jäähalli avasi oklo 11:30, ja mukana oli tottakai myös eväät. Muistan itse pikkutyttönä kun kaverini Jaanan kanssa lähdettiin aamulla aikaisin kauheella tohinalla talvisin luistelemaan. Mukana oli joskus myös eväät, mutta useimmiten lähdettiin niin nopeaa että eväät taisi jäädä pakkaamatta. Mukana oli kuitenkin villasikat, kypätä, luistimet ja erittäin tärkeä “rätti” jolla tarkasti pyyhimme luistimet aina luistelun jälkeen. Pidimme erittäin hyvää huolta luistimistamme, olivathan ne todella tärkeät. Jaanan kanssa muutenkin oltiin aina menossa. Jos ei oltu uimahallissa, niin olimme luistelemassa tai pyöräilemässä jossain. Toivoisin tytölle samanlaista lapsuutta, että pääsisi menemään mahdollisimman vapaasti, mutta maailma on muuttunut ja en ole varma uskaltaako lapsia päästää menemään samalla tavalla.

Vallentunassa on kaksi jäähallia ja molemmat ovat auki viikonloppuisin 11:30-1300 sekä 13:00-15:00 jotta pääsee luistelemaan. Mies ei ole luistellut kuin kerran aikaisemmin, mutta hän suostui kuitenkin ostamaan itselleen luistimet joten opettelemassa oli kaksi innokasta luistelijaa. Toivoin, että jäähallissa olisi ollut tuoleja joita voi lykkiä jäällä, mutta täällä ei sellaisia ollut, joten pitelin tyttöä käsistä kun hän opetteli potkimaan eteenpäin. Eihän siinnä sitten kauaa mennyt kun tyttö painoi jäällä ihan itse! Olin ihan varma että tyttö luovuttaa jos ei heti onnistu, mutta periksi ei annettu ja nyt voikin sitten olla mukana myös päiväkodin luistelupäivissä! Viime vuonna kun harmitti kun joutui katselemaan kun muut luisteli, mutta silloin hän oli vielä niin pieni, ettei oikein luisteleminen onnistunut.

Miehen luistelusta ei ensin tahtonut tulla mitään, mutta kuljetin myös häntä parisen kertaa pitkin jäätä ja kyllähän sekin pääsi vauhtiin. Mentiin vähän samalla tyylillä kun silloin kun opetin häntä laskettelemaan. Hän oli sahannut mäkeä edestakasin sen verran että mäki oli jo uria täynnä, kun kerta kaikkiaan tökkäsin hänet menemään alas, joten pakostakin oppi! Ja eihän siinnä pahasti käynyt. Hengissähän tuo vielä on. 😀

Tällaisia asioita tulisi kovasti ikävä jos muuttaisimme Irlantiin. Kyllähän sielläkin on luisteluratoja olemassa, mutta on se kuitenkin erilaista, eihän esim. (tietääkseni?) ole jäähalleja joka paikassa. Ainut lusitelurata joka heti tulee mieleen meidän lähellä on Killarneyn rata joka on vaan joulun aikoihin käytössä, ja maksaa tietenkinjonkun verran että pääsee sitä käyttämään. Myös pulkkamäkipäiviä tulisi ikävä, laskettelua (vaikka harvemmin käymmekään laskettelamassa) ja vaan aurinkoisia talvisia kävelylenkkejä yksinkertaisuudessaan. Tai vain neljää erilaista vuodenaikaa, kun Irlannissa ei oikein ole kun harmaata tai vihreää. Olemme onnekkaita tällä hetkellä, että meillä on mahdollisuus saada parhaat palat molemmista maista, ettei tarvitse valita. Joskus vaan unohdamme miten onnekkaita olemmekaan.

Te, jotka asutte ulkomailla, mitä teillä on ikävä kotimaastanne?

#lapsenluisteleminen #luistelurata #ulkoilu #retket #eväät #Pienenlapsenluistimet #opetellaluistelemaan #jäähalli #Skates #Vallentuna #lastenluistimet #Iceskating #ruotsi #Luistelu

0 katselukertaa

©2020 by Carita K. Proudly created with Wix.com

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now