• caritakblog

Ideal Of Sweden – uusia ihania tuotteita!

*kaupallinen yhteisyö Ideal of Sweden

Uutta matkaa suunnitellessa sain sopivasti todella käytännöllisiä tuotteita yhteistyön muodossa Ideal of Sweden:iltä! Meillä on ollut kyseisen merkin tuotteita käytössä jo pitkän aikaa, ja pidän niistä, sillä ne ovat paitsi siistejä myös todella kestäviä ja laadukkaita.

Tällä kertaa valitsin itselleni tietokoneelle, passille sekä molemmille kännyköilleni suojat. Uuden Macbookin ostin vasta n. kuukausi sitten, joten suojaa sille ei vielä ollutkaan. Koska matkustamme kuitenkin aika paljon, ja läppäri joskus lähtee mukaan, oli tärkeää saada sille hyvä suoja joka varjelee läppräriä naarmuilta ja kolhuilta.

Passille en ole aikaisemmin hommanut minkäänlaista kuorta tai koteloa, koska en kerta kaikkiaan ole sellaista ajatellut tarvitsevani. Nyt kuitenkin valitsin sellaisen ja otan kokeiluun. Kätevää on, että kannessa on pankkikorteille paikat, joten voin siis käyttää sitä lompakon sijasta. Tosin olen sen verran “vanhanaikainen” että haluan myös ihan oikean lompakon jossa kaikkea kuiteista kolikoihin. Kentällä kuitenkin luulen, että tämä passijutksa on kätevä, että on kaikki yhdessä paikassa.

Lopuksi sitten valitsin kännykkäsuojat. Valinta osui klassiseen mustaan suojakoteloon jossa myös pankkikorteille lokerot. En kuitenkaan koskaan laita niihin pankkikortteja, mutta bonus-kortit ja sen sellaiset kyllä pidän kännykkälompakossa. Toinen suoja oli muovinen marmori-kuvioinen suoja ja sitä pidän toisessa kännykässäni. Minulla on edelleen ruotsalainen numero käytössä ja irlantilainen, ja siksi on näppärää että on kaksi puhelinta. Tiedän, että voi käyttää kahta SIM-korttia yhdessä puhelimessa, mutta kun minulla nyt sattui olemaan kaksi puhelinta jotka toimivat, niin käytän sitten molempia.

Ideal of Sweden:illä on todella upeita tuotteita ja niitä selaillessa haluaisi ostaa kuoren joka viikonpäivälle! Nyt sen melkein voikin tehdä, sillä koodilla KORO20 saat 20% alennuksen koko valikoimasta! Koodi on voimassa syyskuun 30 päivään asti.

0 katselukertaa

©2020 by Carita K. Proudly created with Wix.com

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now