no background.png

Tervetuloa Carita K blogiin!  Ainutlaatuinen matkablogi jonka kautta pääsette mukaan matkoilleni, sekä lukemaan jakamiani reseptejä ja muuta mukavaa.

  • caritakblog

Saunamme on vihdoin valmis. Siihen meni 4 kuukautta, ja pisin odotus oli kiuas, sillä sen hankkiminen osottautui olevan kaikkea muuta kuin helppoa. Kiuasta jahdattiin monesta eri firmasta pitkin eurooppaa, tilauksiamme peruttiin, viiveitä oli monenlaista mutta lopuksi saimme Harvian hätistämällä erään jälleenmyyjän kautta kiukaan tilattua Irlantiin.




Sauna on pihasauna, sillä pidämme enemmän puulämmitteisestä perinteisestä saunasta jossa ei ole mitään "turhaa". Sisällä on sitten suihkut ja kylpyammeet jos ei saunaan meno huvita, ja kauan mietimme kumpaa haluamme enemmän, sisälle tulevan sähkösaunan vai perintesen pihasaunan, ja valinta osui tähän. Kiukaassa on vesisäiliö, joten peseytyminen onnistuu myös saunalla.




Pukuhuone on yksinkertainen mutta tilava. Pukuhuoneen ikkuna on pellolle päin joten näkyvyys siälle on nolla, jos ei ota lehmiä huomioon. Ovelta ja saunan ikkunasta on näkymät puutarhaan ja vuorille. Sauna ja pukuhone on käsitelty Tikkurilan saunavahalla, jonka piti olla valkoista, mutta se olikin niin vaaleaa että pinta näyttää edelleen ihan siltä kuin sitä ei olisi käsitelty millään, mikä on ihan ok. Tilasimme valkoista vahaa pukuhuoneeseen ja väritöntä lauteille, mutta ne tosiaan on periaatteessa samaa "sävyä". Tämä sopii meille joka tapauksessa ihan hyvin. Pientä tuunausta sauna on edelleen vailla, mutta se on pientä ja hiljaa hyvä tulee.




Onni on oma sauna, ja tyttö on innoissaan että pääsee taas saunaan. Saunominen oli melkein jo päässyt unohtumaan, kun ei Irlannissa pääse edes uimahallissa saunaan, mutta saunomisen ilo löytyi nopeaa ja nyt häntä ei melkein saa saunasta pois! Mukana on aina oma kori jossa sauna-naposteltavaa ja omat saunajuomat. Tyttö nauttii siis täysillä ihan kun pitääkin.




Saunan eteen tulee vielä luonnollinen uima-allas, joka siis näyttää enemmän lammelta kuin altaalta, mutta se on vielä työn alla. Lisää luonnollisista uima-altaista voi katsoa vaikka täältä.


Kiitos kaikille jotka auttoivat kiukaan hankkimisessa jakamalla vinkekjä ja linkkejä! Kauan siihen meni, mutta tulihan se perille saakka!

560 katselukertaa
  • caritakblog

*kaupallinen yhteistyö Ideal of Sweden


Talvea on tosiaan vielä jäljellä, ja vaikka talvi Irlannissa on lumeton ja harmaa, pidän siitä kuitenkin. Oikein luminen talvi on tottakai ykkönen, mutta tässä harmaudessa on sitä omaa charmia. Pidän tuulen tuiskeesta, villistä harmaasta merestä ja sumuisista aamuista.


Vaikka lämpötila on viiden ja viidentoista asteen väliltä koko talven, tuuli tuo mereltä kylmyyden ja usein palelen enemmän täällä kuin Suomessa parinkymmenen asteen pakkasessa!


Myös talvialennukset ovat meneillään, ja Ideal of Sweden ei ole poikkeus. Tuotteita lähtee hyllyiltä jopa 70% alennuksella! Kuvassa näkyvät tuotteet, kuten Neo Noir Croco laukut, on 25% alennuksella, samoin moonlight snake kuoret.


Kannatta siis katsoa itselleen uudet suojakuoret kännykkään kun vielä halvalla saa!


Tänään paistaa aurinko, joten lähden nauttimaan talvisesta säästä pitkän kävelylenkin muodossa! Tähän tarkoitukseen on muuten ollut erittäin kätevää käyttää tätä laukkua, joka nyt myös alennuskessa!


28 katselukertaa
 

Instagram

Pysy ajantasalla!

tilaa uutiskirje

 
 

OTA YHTEYTTÄ

 
 

©2020 by Carita K. Proudly created with Wix.com

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now
Big Boat